Istuskelen Starbucksissa kirjoitamassa blogiani. Juotuani Molto Grande-jättiläis vihreän teen, eteeni tulee seuraava tilanne.
Tässä minä istun, mac pöydällä, puhelin sen vieressä, puoliksi syöty cookie, mun laukku, mun rahat, mun melkein koko elämä on tässä levitettynä... ja nyt mun täytyy mennä naistenhuoneeseen... damn!
Se olisi niin hemmetin rasittavaa pakata kaikki mun kamat mukaani veskiin, ja sitten raahata ne taas kaikki takaisin ja ehkä siinä samassa menettää mun huikea ikkunapaikka ja aloittaa sitten levittäytyminen taas alusta.
Siinä samalla kun istuskelin mun kodikkaassa kulmapöydässä, niin yksi Mummeli käveli mua kohti ja kysyi lupaa istua pöytääni. Tottakai, sanoin, ja Mummeli istui viereeni ja meillä oli hetken kestävä toistemme hyväksymis-hetki.
Miten hyvä, että hän tuli, nyt voin tehdä pika-analyysini hänestä; onko hän luotettava, voisinko jättää kallisarvoisen omaisuuteni hänen vahdittavaksi..? Katsoin häntä hetken ja tein johtopäätökseni; kyllä voin ja kysyinkin katsoisiko hän tavaroitteni perään sillä aikaa. Ja niin hän katsoi. Ihanaa! Kiitos Mummeli.
Yes, you can trust a Granny...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti